Keittiö uusiksi putkiremontin yhteydessä

Putkiremonttiin yhdistetyssä keittiöremontissa asukkaan tehtävä on suunnitella uusi keittiö yhdessä keittiösuunnittelijan kanssa ja hankkia sähköasentaja hoitamaan sähkötyöt. Sähköasentajaa tarvitaan, kun pistorasioiden ja kodinkoneiden paikat vaihtuvat tai keittiöön asennetaan uusia valoja. Hannan keittiöremontissa sähkötyöt meinasivat aluksi unohtua väärinkäsityksen vuoksi.

Taloyhtiön putkiremontti tarjosi Hannalle oivan mahdollisuuden päivittää 2000-luvun alussa remontoidun keittiön ilme nykyaikaiseksi. – Kun talossa alkoi putkiremontti, ajattelin laittaa samalla keittiön uusiksi. Keittiöön piti kuitenkin asentaa uusia putkia, joten keittiöremontti oli helppo yhdistää putkiremonttiin, Hanna kertoo remontin taustoja.

Hannan keittiön ilme kaipasi päivitystä 2000-luvulle.

Hanna ei valinnut keittiönsä suunnittelijaksi taloyhtiön yhteistyökumppania, vaan Turun Keittiöjätin. Hän tilasi keittiön ja sen asennuksen samassa paketissa.

– Sähkötöiden tekeminen ei automaattisesti kuulu asennussopimukseen, vaan ne pitää tilata erikseen joko omien kontaktien kautta tai meidän kalusteasentajan kautta. Asentajillamme on yhteyksiä sähkömiehiin, joita asiakkaat voivat hyödyntää, Turun Keittiöjätin suunnittelija Mika Ojala kertoo.

Hannan keittiössä jälkeenpäin tehty sähköjen asennus vaati hieman ylimääräistä työtä, mutta lopulta keittiö saatiin kuntoon. – Sähköjen kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei käy niin, että ne jäävät kokonaan tekemättä. Niiden hankkiminen on asukkaan vastuulla, mutta suunnittelijalta voi toki aina kysyä apua, Ojala muistuttaa.

Keraaminen liesitaso vaihtui remontissa rosteriseen integroituun uuniin. Tiskialtaita Hannan uuteen keittiöön tuli kahden sijasta yksi.

Pieniä muutoksia pieneen keittiöön

Remontissa Hannan pienen keittiön kalusteet ja kodinkoneet uusittiin. Hanna valitsi yhdessä keittiön suunnitelleen Mika Ojalan kanssa alakaappien tilalle kiiltäväpintaiset valkoiset laatikostot ja työtasoiksi ajattoman harmaan laminaatin. Astianpesukone integroitiin, ja uunin ja jääkaapin väriksi Hanna valitsi tyylikkään rosterin.

– Keittiössä on nyt aiempaa enemmän säilytys- ja laskutilaa, sillä kahden tiskialtaan sijaan keittiöön laitettiin vain yksi allas ja keittotaso upotettiin suoraan pöytätasoon, Hanna iloitsee.

Hannan keittiön suunnitteli Turun Keittiöjätin suunnittelija Mika Ojala.

Tilaa uutiskirje

Varaa suunnitteluaika