Keittiöremontin vaiheet – kurjasta kyökistä kaunis keittiö

Tässä kohteessa aloitettiin remonttiprojekti aivan nollasta. Keittiöremontin vaiheet alkavat suunnittelulla ja vanhan keittiön purkamisesta. Vanha, rähjäinen kyökin tynkä sai lähteä kokonaan ja tehdä tilaa upouudelle keittiölle kaikilla herkuilla. Vain vesipisteen sijainti säilyi alkuperäisellä paikallaan, kaikki muu meni uusiksi.

Keittiöremontin vaiheet: vanhan keittiön purku

Keittiöremontti alkoi vanhan keittiön totaalisella purkamisella. Kun vanhat kaappirungot oli purettu ja viety pois, keittiöstä poistettiin käytöstä myös kaasu. Kaasun katkaisuun vaaditaan aina kaasuyhtiön työntekijä. Tähän tarvitaan myös taloyhtiön lupa, sillä kaasun tulo koko taloyhtiöön joudutaan katkaisemaan putken tulppauksen ajaksi.

Keittiön sähkötyöt tehtiin uusiksi alusta asti, sillä uusi induktioliesi vaati voimavirran. Samalla myös lieden paikka voitiin valita uudestaan. Tähän työhön tarvittiin myös laillistettu sähkömies, sillä useimmat taloyhtiöt vaativat tehdystä työstä sähkökartan.

Hyvin tehdyt pohjatyöt helpottavat asennusta

Keittiöremontin vaiheet helpottuivat, kun pohjatyöt tehtiin huolella. Kun vanha keittiö saatiin purettua, laitettiin alta paljastunut käsittelemätön lattia uusiksi. Kun keittiötä remontoidaan, kannattaa lattia aina laittaa paikalleen ja kuntoon, ennen keittiöasennusta. Tällöin tulevaisuudessa muun muassa moduulien siirrot tai vaihdot onnistuvat ilman isompaa remonttia, kun kaappien ja kodinkoneiden alta paljastuva lattia on siisti.

Tässä keittiöremontissa myös seinäpinnat käsiteltiin eli tasoitettiin ja maalattiin kokonaisuudessaan, jotta uudelle keittiölle saatiin siisti ja sileä pohja. Jokaisen itse keittiötä purkavan ja asentavan kannattaakin huomioida purkamisen jättämien kolojen ja kolhujen siistiminen, että uusi keittiö voidaan asentaa puhtaalle ja siistille seinälle.

Vanhassa talossa on hyvä varautua siihen, että puretun keittiön takaa voi paljastua melkeinpä mitä tahansa. Ennen purkamista otetaan myös asbestinäyte, jollei taloyhtiö ole sitä jo ottanut. Asbestinäyte tulee lain mukaan ottaa jokaisesta ennen vuotta 1994 rakennetusta talosta. Jos huoneistosta paljastuu asbestia, se tulee turvallisuussyistä myös poistattaa.

Keittiösuunnitelma valmiiksi

Keittiösuunnitelma on tärkeä osa keittiöremonttia. Tämän kohteen keittiösuunnitelma saatiin viimeisteltyä remontin jo edetessä, purkutöiden aikana. Muistathan, että Ideal Keittiöillä keittiösuunnittelu on aina maksutonta ja palvelu on tarjolla kaikissa toimipisteissämme. Suunnitelma konkretisoituu hyvin kuvien avulla, kuten alla olevista sivukuvista ja perspektiivikuvasta huomataan.

Sivukuvat kohteesta

Perspektiivikuva kohteesta

Lisää lasku- ja säilytystilaa hyvällä suunnittelulla

Kohteessa päädyttiin L-malliseen keittiöön, sillä alkuperäinen, I-mallinen keittiö käsitti vain 2 metriä seinää ja säilytystilan määrä olisi näin ollen jäänyt hyvin vähäiseksi. Liesitaso ja uuni asennettiin keittiön uuteen sakaraan vesipisteen jäädessä entiselle paikalleen. Nyt myös astianpesukone löysi passelin paikan keittiöstä. Lieden molemmin puolin jätettiin käytännöllisesti laskutilaa.

Keittiössä on nyt enemmän laskutilaa

Lieden viereisissä vetolaatikoissa on molemmissa näppärät sisävetolaatikot kaikenlaisten keittiön pikkutavaroiden säilytykseen. Laatikoiden reunat ovat lasia, jolloin esineet pysyvät vain ja ainoastaan laatikossa, eivätkä tipahtele reunojen väleistä. Nurkkakaappikin saatiin maksimaaliseen hyötykäyttöön, kun sinne asennettiin käyttömukavuutta parantava karusellimekanismi.

Vetolaatikoiden reunat ovat lasia

Vetimet vaikuttavat merkittävästi keittiökaapin ilmeeseen

Keittiöremontin vaiheet: viimeistely laadukkailla kodinkoneilla

Materiaaleiksi kohteeseen valittiin harmaa mdf-ovi, musta kuppivedin sekä kaunis hieman kuvioitu kvartsitaso. Kodinkoneiksi valittiin AEG:n huippulaadukkaat höyryuuni, induktiotaso sekä astianpesukone. Jääkaappi-pakastin on puolestaan Gorenjen mallistosta.

Asiakas toivoi, että keittiö olisi tyyliltään vanhaan taloon soveltuva. Kokonaisuudesta ei näin ollen haluttu modernia tai kliinisen valkoista. Vetimillä ja retrotyylisellä jääkaapilla saatiin lopputuloksesta sopivan rosoinen jatkamaan asunnon yleistä tunnelmaa. Asiakas viimeisteli rennon tyylin.

Valmis, viimeistelty keittiö

Säilytystilaa on reilusti

Uudessa keittiössä viihtyvät kaikki perheenjäsenet

Asiakas oli keittiöremonttiin ja lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Keittiöremontin vaiheet

  1. Keittiösuunnitelma antaa remontille suuntaviivat, vaikka se saattaakin muuttua vielä työn edetessä. Lue vinkkejä ja ideoita keittiöremonttiin.
  2. Vanhan keittiön purku ja pintojen tasoitus. Tutustu julkisuudesta tutun Helan pariskunnan rintamamiestalon keittiöprojektiin.
  3. Keittiöasennuksen voi tehdä joko itse tai käyttää asennuspalveluamme.
  4. Keittiöremontti viimeistellään kodinkoneilla, astioilla ja sisustustuotteilla.

 

Keittiön materiaalien ja värien valinta on tärkeä osa keittiösuunnittelua

Tsekkaa myös keittiöremontin 10 + 1 kohdan muistilista, jotta muistat ottaa huomioon kaikki tärkeät seikat.

Varaa maksuton keittiösuunnitteluaika

Tilaa uutiskirje

Varaa suunnitteluaika