Kodin uudistuksissa vastuullisuus muodostuu järkiratkaisuista

Ideal Keittiöt huolehtii toimintansa vastuullisuudesta monin tavoin. Kuluvana talvena Ideal on esimerkiksi osallistunut Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan sammuttamalla myymälä- ja varastotilojen valaistuksen aukioloaikojen ulkopuolella ja laskemalla toimitilojensa lämpötilaa.

Idealilla vastuullisuus ei kuitenkaan rajoitu vain viimeaikaisiin tapahtumiin, vaan sitä toteutetaan kiinteänä osana normaalia tuotantoa. Myynnin ja markkinoinnin assistentti Elviira Nieminen nostaa esimerkiksi Idealin tehtaan lämmittämisen tuotteiden valmistuksessa syntyvällä hukkamateriaalilla.

- Samalla teemme toki töitä sen eteen, että hävikkiä tulee kaiken aikaa vähemmän. Ohjelmistojen kehittyessä suuret levyt saadaan yhä tehokkaammin hyödynnettyä kappaleiden leikkaamisessa. Jos valmistusprosessissa kuitenkin jää jäljelle vaikkapa jokin kapea soiro, pyrimme hyödyntämään sen muualla tuotannossa

Idealin jätemekanismi helpottaa vuorostaan jätteiden kierrättämisessä niin Idealin toimistossa kuin asiakkaidenkin keittiöissä.


Vastuullisuutta oman maun mukaan


Ideal noudattaa toiminnassaan asiaan kuuluvia standardeja, kuten päästönormia E1. Lisäksi sen runkotehtaan valmistamalle vaatekomerokokonaisuudelle on myönnetty tiukat kriteerit vaativa joutsenmerkki. Samalla periaatteella valmistetaan kaikki muutkin tehtaan rungot.


Ideal Keittiöiden suunnittelun ja myynnin parissa työskentelevä Hanna Knuuti nostaa esiin näkökulman siitä, että suoraan hiilijalanjäljen alentamiseen ja energiansäästöön tähtäävien toimintatapojen ohella vastuullisuutta ovat myös järkiratkaisut oman keittiön suunnittelussa ja hankinnassa.

- Sen lisäksi, että materiaalimme ovat fyysisesti kestäviä, voi vastuullisuutta toteuttaa valitsemalla ratkaisuja, jotka ovat myös visuaalisesti ajattomia.
 
Knuuti toteaa, että olennaisimman tehtävänsä ohella keittiö on osa kodin sisustusta ja siksi sen yhteydessä puhutaan ymmärrettävästi paljon trendeistä. Hän kuitenkin huomauttaa, että keittiön on tarkoitus palvella käyttäjäänsä pitkään, jolloin se on järkevintä toteuttaa omien mieltymysten mukaan.

- Ajattoman ei tarvitse olla yhtä kuin valkoinen, vaan mieluumminkin sitä, mikä on juuri sinulle ajatonta. Jos olet pitänyt jostain aina, pidät siitä varmasti myös tulevaisuudessa.

Ajaton keittiö voi olla myös värikäs.


Sama periaate soveltuu Knuutin mukaan suoraan myös keittiön toiminnallisuuteen. Hän kannustaakin asiakkaita saapumaan Idealin tarjoamaan maksuttomaan suunnittelutapaamiseen avoimin mielin.

- Yksin pähkäillessä voi helposti päätyä umpikujaan, kun tuntuu että jokin on tehtävä juuri tietyllä tavalla. Yhdessä suunnittelijan kanssa palaset saattavat loksahtaa aivan uudella tavalla kohdalleen. Kun keittiöstä tehdään kerralla hyvä, sitä ei myöskään tarvitse olla aivan pian uusimassa.


 

Hyvä suunnittelu on tärkeä osa toimivaa keittiötä. Varaa suunnitteluaika myymälään tästä.

Hyvin hoidettu keittiö on kestävä keittiö

Ideal on huomioinut ympäristövaikutuksia myös keittiömateriaalien kuljetuksen näkökulmasta.

- Käyttämämme Click-runkorakenne on perinteisiä metodeja helpompi kasata kohteessa, eikä se tarvitse nimeksikään niin paljon kiinnitysmateriaaleja. Niinpä se mahtuu pienempään tilaan, eikä meidän tarvitse ”kuljettaa ilmaa”, Elviira Nieminen toteaa.

Click-runko ei käytä ylimääräisiä kiinnitysmateriaaleja.


- Yleisenä periaatteenamme on myös se, että pakkaamme tuotteet vain siltä osin kuin on todella tarpeen. Emme siis paketoi pahviin ja kääri muoviin sellaisia materiaaleja, jotka eivät muutenkaan mene miksikään.

Kun uusi unelmien keittiö sitten otetaan käyttöön, kannattaa Niemisen mukaan huomioida vielä eräs seikka vahinkojen välttämiseksi.

- Vaikka materiaalimme ovat kestäviä, nekään eivät ole ikuisia ilman hoitoa. Jokin materiaali voi myös olla kestävämpää tietynlaiseen käyttöön kuin toinen. Ammattilaisemme osaavat kartoittaa asiakkaan tarpeisiin soveltuvat materiaalit ja neuvoa juuri niihin soveltuvassa hoidossa. Lisäksi nettisivuiltamme löytyy hoito-ohjeita, joihin toivomme keittiön hankkineiden asiakkaidemme tutustuvan.

Oman keittiön pitkäikäisyys kytkeytyy Knuutin ja Niemisen mielestä niin kestävään ajatteluun kuin myös vastuuseen omasta taloudesta.

- Asian voi kiteyttää niin, että fiksuilla ratkaisuilla tehdään jo paljon vastuullisuuden eteen. Kun puolestaan otetaan huomioon vastuullisuusasioita, parannetaan samalla keittiön tarjoamaa käyttökokemusta ja pidennetään sen ikää.

Tilaa uutiskirje

Varaa suunnitteluaika